Elämänhalu ja elämänilo on pelkkää paskapuhetta korville.Kun on sairastanut masennusta jonkin aikaa voi ymmärtää miksi.Sairaus on vienyt elämänhalun ja elämänilon, se on vienyt kaikki voimat.

Masennus on tuonnut tilalle kuoleman halua vastineeksi.Kun jokin peto sun sisällä haluu aiheuttaa niin paljon paskaa sulle, mutta sit tajuut et se olet sä.Sä oot se peto joka haluu paskaa sulle koska et oo minkään arvonen.Usein tuntuu myös siltä että et tiiä kuka olet.Samat vanhat jutut jotka toi sulle iloa ei tunnu miltään enään.Tuuntuu kuin olisit yksin ja kukaa ei tajua sinua.

Tuntuu kun ympärillä olis joku helvetin kehä jonka kaikki kartaa kaukaa ja jos joku uskaltaa lähelle yrittäen auttaa sua niin et anna.Vallut koko ajan alemmas ja alemmas pimeään.Haluaisit tappaa itsesi että pääsisin tästä maanpäälisestä helvetistä pois.Mutta jotenkin olet niin pelkuri että et uskalla tehdä sitä vaikka tiedät itsekkin olet ihmisjätettä.

Elämä on raskasta vaikka et sairastaisi masennusta, ettei sitä ei meinaa aina jaksaa.Eri asia on sanoa "en jaksa elää" kuin sanoisi että "haluan kuolla".Jos kuolet se on loppulinen päätös.

Kun sanon "en jaksa elää" on halu paeta ahditusta, masennusta, vihaa itseään kohtaan ja koko mailmaa.Se on halua jonnekin turvaan jossa et voi satuttaa itseäsi jossa kukaan ei voi satutta sua.Siellä saisi kerä itsensä kokoon ja jatkaa elämään entiseen tapaan jolloin olit veilä onnelinen.

En usko että sellaista paikkaa on tässä elämässä.